Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2018.

Valokuvia

Kuva
Meillä oli pieni hämähäkki salamatkustajana Varkauden luontopolulta Tässä postauksessa esittelen teille enemmän aiemmassa kirjoituksessa kertomastani valokuvaamisesta. En ole kummoinen valokuvaaja, mutta pidän silti valokuvien ottamisesta paljon. Kuvailen itseni ja ystävieni lisäksi kaikkea jännää, hauskaa ja mielenkiintoista mitä satun näkemään ulkona tai missä tahansa olinkaan. Viime kesältä, avomiehen enon mökiltä Joskus 3 vuotta sitten perunalla kuvattu Tästä kuvasta olen jopa ylpeä, tästä on ainoastaan muokattu varjostusta, muuten se on ihan aito kuva. Laatu on vähän huono, mutta silti ihan hieno kuva. Tältä talvelta, kun oli kovemmat pakkaset

Minä työntekijänä

Olen käytännöllinen ihminen ja pidän todella alasta, jota opiskelen. Pidän myös omaan alaani kuuluvista töistä ja muutenkin työnteosta. Sisustusalan töistä pidän eniten maalaamisesta. Eritoten seinien maalaaminen on mielestäni todella mukavaa ja rentouttavaa työtä. Toivon, että valmistumiseni jälkeen pääsisin mahdollisimman nopeasti oman alan työpaikkaan, jotta pääsisin kartoittamaan omia vahvuuksiani ja saisin työkokemusta. Luulen, että ensimmäinen oman alan työpaikkani johon pääsen ei varmaankaan ole heti vakituinen. Olisihan se todella hyvä, jos saisi vakituisen työn, ettei tarvitsisi miettiä kuinka pitkäksi aikaa on töitä ja saako tarpeeksi rahaa elämiseen. Olen työntekijänä tunnollinen, pyrin noudattamaan työaikoja mahdollisimman hyvin ja olenkin mielelläni aina hieman ajoissa kuin myöhässä. Yritän tehdä työni mahdollisimman huolellisesti ja olla todella tarkka työni laadussa. Haluan, että tulevaisuuden työpaikassani tekemäni työt saavat asiakkaat ja työnantajani tyytyväisik...

Vapaa-aikani ja harrastukseni

Kuva
Vapaa-ajallani vietän yleensä aika paljonkin aikaa ystävieni kanssa. Ja yleensä juomme kahvia ja höpöttelemme kaikkea turhaa ja joskus tärkeitäkin asioita elämästä. Pelaamme samalla kortti - ja lautapelejä, kuten uunoa tai tavan pelikorteilla katkoa (jotkut tuntevat sen nimellä tikki), paskahousua, pöytäkasinoa. Pelaamme myös usein Skip-bo:a, kimbleä tai afrikan tähteä. Jotenkin minusta tuntuu ettei ns. nykynuoriso vietä aikaa ystävien kanssa, ilman älylaitteita ja somea, eivätkä varsinkaan pelaa ns. vanhoja lautapelejä tai korttipelejä. Minun mielestäni se ainakin on mukavaa ajanvietettä. Pelaan myös pelikonsoleilla joko yksin tai ystävien kanssa. Meillä on ps3- ja ps4-konsolit. Parin ystävän kanssa pelaan yleensä Friday the 13th, the game-peliä. Yksinäni pelaan yleensä Crash Bandicoot N. Sane Trilogy-peliä tai The Walking Dead-peliä. Harrastan myös neulomista,virkkaamista, ristikoiden täyttämistä, piirtelyä ja jonkin verran valokuvaamista. Vapaa-ajallani katselen myö...

Tämän hetken kuulumiset

Moikka. Ajattelin tähän väliin kirjoittaa hieman viime aikaisia kuulumisia. Se on ehkä hieman kevyempää lukemista kuin mitä olen tähän asti kirjoitellut. En oikein tiedä mistä aloittaa, mutta no aloitetaan jostain. Suurin piirtein elämääni kuuluu hyvää, toki viime vuoden ikävät asiat hieman muistuttelee tapahtumistaan. Niistä huolimatta olen onnellinen, sillä minulla on ystäviä, rakkaat vanhemmat ja veljet, ihana avomies ja kissa <3 Ne auttaa minua jaksamaan menemään elämässä eteenpäin päivä kerrallaan. Koulussa menee ihan hyvin, vaikkakin olen hieman stressaantunut viimeaikaisten kurssien tehtävien paljoudesta ja ajan puutteesta. On hieman tuntunut siltä, etten selviä niistä kaikista tehtävistä ajallaan, vaikka olen niitä kotonakin tehnyt monena iltana aamuyöhön asti. Eräs opettajista totesikin, että teen ehkä liian huolella näitä tehtäviä, jonka takia minulla menee useampi tunti yhden tehtävän tekemiseen. Ja no tämä blogihan on myös osa yhtä kurssia. Ja kello on puoli 12 yöl...

Turmion Kätilöt - Vihko

Tässä postauksessa kerron teille eräästä, minulle todella tärkeästä biisistä. Biisin esittää industrial metallia soittava yhtye nimeltä Turmion kätilöt ja biisin nimi on Vihko. Yhtye on kuopiolainen ja he yhdistelevät musiikissaan metalli- ja konemusiikkia ja laulavat pääsääntöisesti suomeksi. Vihko, on Turmion Kätilöiden uusimmalta albumilta, joka julkaistiin 17. maaliskuuta 2017. Kuulin biisin ensimmäistä kertaa heti kun se oltiin julkaistu. Biisin sanat ovat aika synkät ja todella surulliset. Biisi kertoo minun mielestä ainakin, läheisen ihmisen kuolemasta ja sena aiheuttamasta tuskasta. Biisi on minulle sen takia todella tärkeä, koska aina kun kuuntelen sen, se muistuttaa minua yhdestä ihmisestä joka oli yksi parhaimpia ystäviäni ja joka menehtyi vuosi sitten vähän ennen biisin julkaisua. Se muistuttaa minua myös toisestakin henkilöstä. Viikko siitä kun ystäväni oli menehtynyt, menehtyi myöskin avomieheni isä. Ja hänet haudattiin biisin julkaisun jälkeen, seuraavana päivänä. Tä...

Mika Wickström; Yksin, novellianalyysi

Teoksen kirjoittaja on Mika Wickström ja teoksen nimi on Yksin. Minun mielestäni novellin nimeksi annettu "yksin" kuvastaa ihmisen yksinäisyyttä. Novellin päähenkilökin on yksin ja juuri sellaisella hetkellä, kun hän tarvitsisi jonkun toisen apua kukaan ei tulekkaan avuksi. Novellin kerronta on yhdestä näkökulmasta ja tapahtumat sijoittuvat aamuyön tunneille. Novelli on omalla tavallaan huvittava, mutta minua käy myöskin sääliksi novellin päähenkilö. Novellin päähenkilö on opiskelija nimeltään Eero, joka on kotoisin Savonlinnasta, mutta asuu nykyään Helsingissä. Novellin perusteella hän kaiketi kuluttaa useastikin kuningas alkoholia, jonka seurauksena sitten tapahtuu kaikenlaisia kommelluksia. Novellissa esiintyy myös eräs Eeron naapureista, jolta Eero oli yrittänyt pyytää apua, mutta naapuri ei ollut avannut hänelle ovea. He kuitenkin melkein törmäsivät toisiinsa rappukäytävässä, kun naapuri oli lähdössä töihin. Novelli kertoo Eeron öisestä ja alastomasta seikkailusta, k...

Millaista opiskelu on alallani?

Kuva
Tässä blogitekstissä perehdytään hieman enemmän alaan, jota opiskelen. Opiskelen siis 2. vuotta Savon ammattiopistossa verhoilu- ja sisustusalaa. Alaan kuuluu mm. kevyiden väliseinien rakentaminen, maalaus- ja päällystystyöt, huonekalujen kunnostaminen, ompelu- ja verhoilutyöt. Ala on todella monipuolinen ja mielenkiintoinen. Pidän itse eniten ompelu- ja verhoilutöistä, seinien maalaamisesta, huonekalujen kunnostamisesta. Tapetoiminen on myös mukavaa, mutta yleensä todella aikaa vievää ja tarkkaa puuhaa, varsinkin jos on kohdistettavaa tapettia. Silloin saattaa hermot olla vähän koetuksella jos ei onnistu saamaan kohdistusta oikein. Kevyiden väliseinien rakentaminen on osaltaan rankkaa, mutta sekin on mukavaa työtä. Ensin asennetaan tukipalkit, sen jälkeen asennetaan levyt ja kitataan ruuvien kohdat ja laitetaan saumanauhat levyjen väleihin ja nurkkiin. Kuulostaa todella yksinkertaiselta, mutta ei se sitä kylläkään välttämättä ole. Laitan tähän kuvia, kun rakennettiin koulun tiloissa...

Minun haaveita ja unelmia.

Kuva
Olen aina ollut ja tulen varmaankin aina olemaan suuri haaveilija ja unelmoija. Haaveita ja unelmia, minulla löytyy niitä aika monta. Tulenko koskaan niitä saavuttamaan? En tiedä, mutta saahan sitä silti aina haaveilla. Haaveita ja unelmia on erilaisia, jotkut liittyvät siihen mitä haluan saavuttaa elämässä ja jotkut siihen mitä haluaisin tehdä tai saada. Tie omiin haaveisiin ja unelmiin alkaa lähtöruudusta. Haaveiden tai unelmien saavuttaminen ei ole aina helppoa tai yksinkertaista. Riippuen toki unelmasta ja siitä, että mitä sen toteutus vaatii. Onko olemassa liian hullua haavetta tai unelmaa? Ehkä, mutta ei se silti estä ketään haaveilemasta siitä. Unelman toteutus riippuu tietenkin myös itse ihmisestä ja kuinka paljon on valmis elämästään ja itsestään antamaan ja kuinka paljon ihminen sitä haluaa, että saa sen toteutettua. En osaa sanoa mikä on minun suurin haaveeni tai unelmani on, vai onko ne kaikki pieniä vai yhtä suuria. En osaa sanoa, että minkä haaveen tai unelman ha...

RuPaul's Drag Race-sarja

Kuva
Tässä blogitekstissä kerron teille ehkä maailman parhaimmasta tv-sarjasta ikinä! Nimittäin RuPaul's Drag Race:stä, jota on Suomessa esitetty nimellä Huippu drag queen haussa. Sarjaa on tehty 9. kautta + 3 All Stars kautta, joista uusimmasta eli 3:sta All Stars kaudesta on nyt esitetty muutama jakso. Ja tänä vuonna tulee RuPaul's Drag Race:n 10. kausi. Olen katsonut sarjaa Netflixissä, josta löytyy 2-9 kaudet ja olen katsonut kaikki 2 kertaan ja muutaman kauden erikseen vielä kolmannenkin kerran. Siitä siis voi jo arvata, että kuinka paljon pidän siitä sarjasta ja kuinka hyvä se on. Olen myöskin netin kautta RuPaul's Drag Race:n 1. kauden ja 2 ensimmäistä All Stars kautta. 3:tta kautta All Starsista en ole vielä kerennyt katsoa, tai siis niitä muutamaa jaksoa, jotka on esitetty. RuPaul's Drag Race:llä on myös spinoff-sarja nimeltä RuPaul's Drag U. RuPaul's Drag Race-sarjaa on esitetty vuodesta 2009 lähtien ja sitä on esitetty vuosittain. Viimeisin kausi eli 9. ...

Painajainen

Herään hikisenä omaan huutooni. Silmäni ovat punaiset ja turvonneet itkemisestä. Sydämeni hakkaa tuhatta ja sataa. Laitan yöpöydällä olevan valon päälle ja nousen istumaan sängyn laidalle ja yritän saada hengitykseni tasaamaan. Käännän päätäni katsoakseni sängyn toista puolta toivoen, että hän olisi siinä. Toinen puoli sängystä on kuitenkin tyhjä ja koskemattoman ja kylmän näköinen. Otan käteeni yöpöydällä olevan puhelimeni ja katson paljonko kello on. Se näyttää tasan 3:00. Huokaisen ja nousen ylös, otan tuolilta aamutakkini ja vedän sen päälleni. Päätäni särkee taas. Olen nähnyt samaa painajaista joka yö jo kuukauden ajan. Siitä lähtien, kun hän lähti. Kävelen keittiöön ja avaan yläkaapin oven ottaakseni sieltä särkylääkkeen. Selaan lääkepurkkeja ja käteeni sattuu unilääkkeitä sisältävä purkki. Näistäkään ei ole mitään hyötyä, mietin itsekseni. Lääkäri määräsi minulle näitä unettomuuteen, vaikka enhän minä unettomuudesta edes kärsi. Toki ei minun tee yhtään mieli rueta iltaisin nuk...

John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe, kirja-esitelmä

Kuva
Tässä postauksessa kerron teille vähän aikaa sitten lukemastani kirjasta. Kirjan nimi on Tähtiin kirjoitettu virhe. Kirjailijan nimi on John Green. Hän on yhdysvaltalainen palkittu menestyskirjailija ja tämä kirja on hänen kuudes romaaninsa. Kirja ilmestyi vuonna 2012 ja kirjan pohjalta on tehty Josh Boonen ohjaama elokuva, joka sai ensi-iltansa 6.6.2014. Luin kirjan viime kuussa ja luin sen siksi, koska minun mielestäni tämän kirjan tapaiset ovat parhaita kirjoja, kauhukirjojen jälkeen. Kirja kertoo Hazel Grace Lancasterista, joka tapaa syöpäpotilaiden tukiryhmässä pojan nimeltä Augustus Waters, jonka kanssa Hazel ystävystyy. Kirja kertoo siis siitä kuinka heistä tuli ensin ystäviä ja sen jälkeen hieman enemmän kuin ystäviä. Hazel ei ensin haluaisi antaa itselleen lupaa rakastua Augustukseen, koska hän ei halua aiheuttaa hänelle kärsimystä, jos syöpä veisi hänestä voiton jonakin päivänä. Eräänä yönä Hazel joutuukin sairaalaan, koska hänen keuhkoihinsa kerääntyy nestettä etäpe...

Runon tulkinta: Itke minulle taivas, Maiju Voutilainen " Mansikkka"

Kuva
Tässä postauksessa kerron vloggaaja Maiju Voutilaisen alias Mansikkka, kirjoittamasta runokirjasta nimeltä Itke minulle taivas. Runokirja julkaistiin 2017 vuoden lopulla. Runot ovat Maijun itsensä kirjoittamia ja kertovat hänen omista ajatuksistaan, tunteistaan ja hänen elämästä. Tulkitsen omia ajatuksiani kahdesta Maijun runosta eli mitä mieltä minä olen niistä ja mitä merkityksiä runoilla on minulle. Maiju kertoo kirjansa alussa, että hänen runoissa ja mietteissä on palanen hänen sydämestä, teksit on päällystetty hänen kyynelillä ja unettomilla öillä. Hän haluaa jakaa ajatuksensa muille, koska hänen mielestään jakaminen on arvokasta  ja hän toivoo että lukijat saavat tästä kirjasta lämpöä ja voimaa. Ensimmäinen runo: terveen papereita ei ole mutta on mahdollista elää varjojensa kanssa leikkiä yhdessä ja saada unta kun menee nukkumaan ei saa kiljua onnesta koska se ei kestä kauan älä oleta olevasi kunnossa koska et ole kuitenkaan hyvinvoinnille voi sokeutua...

Sisustusalaan liittyvä uutinen: Parketin maalaus

Tässä blogitekstissä tutustutaan uutiseen jonka löysin Iltalehden sivuilta. Uutinen kertoo Katista, joka halusi maalata tumman parkettilattian valkoiseksi. Uutisessa kerrotaan vaiheittain, että mitä Kati teki saadakseen tumman parkettilattian maalattua valkoiseksi. Ensimmäisessä vaiheessa Katin täytyi saada lattian pinta niin sanotusti rikki hiomalla. Ensimmäisessä huoneessa hän hioi lattiaa käsin ja apuna käytti vain hiomatukea. Toisessa huoneessa hän kuitenkin käytti hiomakonetta. Hiomakerrosten välissä täytyi pyyhkiä nihkeällä rätillä pölyt. Pölyä tulee todella paljon joka rikkoo tavallisen imurin, jonka takia Kati suositteleekin joko pyyhkimään ne rätillä tai hankkimaan rakennusimurin. Lopuksi lattia oli kuluneen tuntuinen, mutta ei niinkään karhea. Toisessa vaiheessa Kati teippaa lattialistat ja sen jälkeen voi aloittaa maalaamisen. Kati aloitti maalaamisen lattian reunoilta maalaamalla leveällä pensselillä parketin suuntaisesti. Loppu lattia maalataan telalla. Kati maalasi la...

Tutustuminen sisustusalan blogiin: Rosalita´s Vintage Home

Tämän päiväinen blogiteksti käsittelee yhtä sisustusalaan liittyvää blogia. Blogin nimi on Rosalita´s Vintage Home ja kirjoittajana on Irene, joka aloitti bloginsa vuonna 2016. Irene on ammatiltaan sisustaja ja hänellä onkin oma yritys nimeltään Putiikki Vintage Rosalita. Blogi kertoo Irenen elämästä, ruoanlaitosta/leipomisesta, huonekalujen kunnostuksesta, kirppareista ja sisustuksesta. Irene kertoo omasta arjestaan miehensä ja pienen chihuahuan Rosan kanssa. Blogi ja putiikki ovat saaneet nimensä hänen koiransa nimestä. Irene käy paljon kirpputoreilla ja pitää todella paljon vanhanaikaisista asioista eli vintagesta. Useimmissa postauksissa on paljon kuvia ja se on toisaalta hyvä asia, että lukijatkin voivat paremmin visualisoida tekstiä. Blogi on muutenkin todella monipuolinen, koska aiheita on monia ja minun mielestäni se on hienoa, että lukijatkin pääsevät hieman paremmin tutustumaan kirjoittajaan. Tekstiin suhteutettuna kuvia on enemmän. Irene on nyt kirjoittanut b...