Minun haaveita ja unelmia.
Olen aina ollut ja tulen varmaankin aina olemaan suuri haaveilija ja unelmoija. Haaveita ja unelmia, minulla löytyy niitä aika monta. Tulenko koskaan niitä saavuttamaan? En tiedä, mutta saahan sitä silti aina haaveilla. Haaveita ja unelmia on erilaisia, jotkut liittyvät siihen mitä haluan saavuttaa elämässä ja jotkut siihen mitä haluaisin tehdä tai saada.
Haaveiden tai unelmien saavuttaminen ei ole aina helppoa tai yksinkertaista. Riippuen toki unelmasta ja siitä, että mitä sen toteutus vaatii. Onko olemassa liian hullua haavetta tai unelmaa? Ehkä, mutta ei se silti estä ketään haaveilemasta siitä. Unelman toteutus riippuu tietenkin myös itse ihmisestä ja kuinka paljon on valmis elämästään ja itsestään antamaan ja kuinka paljon ihminen sitä haluaa, että saa sen toteutettua.
En osaa sanoa mikä on minun suurin haaveeni tai unelmani on, vai onko ne kaikki pieniä vai yhtä suuria. En osaa sanoa, että minkä haaveen tai unelman haluaisin toteuttaa eniten tai vähiten. En tiedä pystyykö sellaisia asioita määrittelemään, koska jonkun pieni haave voi olla jonkun toisen suurin unelma. Jokaisen haaveet ja unelmat ovat yksilöllisiä eikä niitä voi mitenkään verrata toisiinsa.
Minun haaveita ja unelmia:
Haluan omakotitalon, jonka voin itse tapetoida ja maalata ja sisustaa.
Haluan saada lapsia.
Haluan koiran.
Haluan tatuointeja.
Haluan hyvän työpaikan.
Haluan käydä Yhdysvalloissa, ainakin New Yorkissa ja Los Angelesissa.
Haluan muutenkin käydä ulkomailla.
Haluan mennä naimisiin avopuolisoni kanssa.
Haluan elää vanhaksi hänen kanssaan.
Haluan kasvattaa pitkät hiukset.
Haluan osata soittaa rumpuja.
Haluan...
Tulevaisuus näyttää sen, että toteuuko yksikään vai toteutuuko jotkut vaiko kaikki minun haaveistani ja unelmistani. Toivon, että saisin toteuttaa niistä edes yhden elämäni aikana. Onko se joku noista? Ei välttämättä, sillä niitä voi tulla lisää tai ne voivat muuttua tulevaisuudessa. Mutta saahan sitä silti haaveilla.
![]() |
Tie omiin haaveisiin ja unelmiin alkaa lähtöruudusta. |

Tie loppuu silloin, kun elämä loppuu. |
Tosi inspiroiva teksti!
VastaaPoista