Runon tulkinta: Itke minulle taivas, Maiju Voutilainen " Mansikkka"
Tässä postauksessa kerron vloggaaja Maiju Voutilaisen alias Mansikkka, kirjoittamasta runokirjasta nimeltä Itke minulle taivas. Runokirja julkaistiin 2017 vuoden lopulla. Runot ovat Maijun itsensä kirjoittamia ja kertovat hänen omista ajatuksistaan, tunteistaan ja hänen elämästä. Tulkitsen omia ajatuksiani kahdesta Maijun runosta eli mitä mieltä minä olen niistä ja mitä merkityksiä runoilla on minulle.
Maiju kertoo kirjansa alussa, että hänen runoissa ja mietteissä on palanen hänen sydämestä, teksit on päällystetty hänen kyynelillä ja unettomilla öillä. Hän haluaa jakaa ajatuksensa muille, koska hänen mielestään jakaminen on arvokasta ja hän toivoo että lukijat saavat tästä kirjasta lämpöä ja voimaa.
Ensimmäinen runo:
terveen papereita ei ole
mutta on mahdollista
elää varjojensa kanssa
leikkiä yhdessä ja saada unta
kun menee nukkumaan
ei saa kiljua onnesta
koska se ei kestä kauan
älä oleta olevasi kunnossa
koska et ole kuitenkaan
hyvinvoinnille voi sokeutua
hyvinvointi voi tuntua valehtelulta
eikä tiedä kenelle
tai ketä varten pitäisi voida hyvin
ei ole olemassa tervettä ihmistä
on vain ihmisiä jotka hallitsevat
tunteitaan ja ajatuksiaan
tahtomatta kuolla joka sekunti
Runossa on 17 säettä ja 4 säkeistöä.
Minun mielestäni runo kuvastaa masentuneen ihmisen ajatuksista ihmisyydestä ja siitä, että mitä masentunut ihminen ajattelee itsestään ja muista ihmisistä. Runo kertoo siitä, että mitä masennus tekee ihmiselle ja miten masennus saa ihmisen ajattelemaan elämästä ja muusta maailmasta. Runo on omalla tavallaan hieman synkkä ja surullinen. Valitsin tämän runon, koska sairastan itsekkin masennusta, ja runo kuvastaa omalla tavallaan myös minunkin ajatuksiani ja mitä minun päässäni yleensä liikkui, kun minulla oli huono päivä pahimman masennuskauden aikana. Suosittelen runoa kaikille niille, joilla on masennusta ja jotka kaipaavat tukea ihmiseltä, joka on kokenut ja ajatellut samoja asioita kuin he itse ajattelevat ja ovat kokeneet.
Toinen runo:
rakas ystäväni
tiedän,
että suhun sattuu.
mä tahtoisin
ottaa sut kainaloon.
mä tiedän,
että sä olet rikki
taas hetken.
yrität pitää itsesi kasassa,
mutta hajoat siitä huolimatta.
tahtoisin olla sun tuki ja turva,
vakuuttaa, että sä olet arvokas
ja ansaitset uuden mahdollisuuden.
elämä ei lopu
tähän eroon,
elämä on tiukassa,
se ei päästä sua karkuun
vaikka nyt itkisit.
anna surun vyöryä sun yli
niin kuin myrsky.
pidä itsestäsi kiinni
ja anna mun pitää huoli siitä,
että myrskyn jälkeen tulee tyyntä.
Runossa on 3 säkeistöä ja 23 säettä.
Runo kertoo ihmisestä joka yrittää puhua ystävälleen kivusta ja elämästä. Runo on minun mielestäni todella surullinen, koska tällä ystävällä, jolle runossa puhutaan on joko vaikeita aikoja hänen elämässään tai hän on masentunut ja runon kertoja haluaisi auttaa ystäväänsä. Runo sopisi hyvin sellaisen ihmisen hautajaisiin, joka on itse riistänyt henkensä masennuksen tai muun takia. Valitsin runon siksi, koska sillä on syvällinen merkitys minulle. Se muistuttaa minua parhaasta ystävästäni, joka kuoli vuosi sitten. Runo saa minut ajattelemaan niitä hyviä hetkiä, joita sain viettää ystäväni kanssa. Runon toinen säkeistö kuvastaa ystäväni elämän vaikeita aikoja ja viimeinen säkeistö sitä, että miltä minusta tuntui, kun sain tietää ystäväni poismenosta. Suosittelen runoa niille, jotka haluaisivat auttaa ystäviään tai joiden elämästä on poistunut joku heille tärkeä ihminen tai ystävä.

Kommentit
Lähetä kommentti